Brexitin sosiologiaa

27841264756_5d32079576_z
Kuva: freestocks.org

EU-eron puolesta Isossa-Britanniassa äänestäneitä ei voi pitää vain rasisteina ja nationalisteina. Rasismi ei ole syy, se on seuraus, ja pääsyyllinen on nykyinen talous. Brexit oli suuri voitto rasistiselle ja populistiselle oikeistolle, koska sellaiseksi erokampanja muodostui. Se on vallitsevien olosuhteiden tuote.

Kuten Richard Seymour toteaa, äänestystulosta ei voi palauttaa vain rasismiin ja nationalismiin. Erokampanjaa kuitenkin pääosin organisoitiin ja johdettiin näiden kautta, ja siksi sen lopputulos myös koetaan pääosin sen mukaisesti.

Seymour jatkaa:

”Talous” ei ole mikään tasapuolinen alue, jonka jokainen kokisi täsmälleen samoin. Ja jotkut äänet, jotka tulivat Labourin ydinalueilta — eivät välttämättä vahvan rasistisia alueita ensi silmäyksellä — viittaavat tähän. Ihmiset ovat äänestäneet heidän etuaan vastaan toimivaa taloutta vastaan.

Erokampanja oli vahvan rasistinen ja nationalistinen. Näin osin siksi, että vasemmistolaista erokampanjaa ei ollut. Michael Ashcroftin kyselytutkimuksen (johon tässä tekstissä paljon pohjaan) mukaan noin neljännes eron puolesta äänestäneistä on laskettavissa vasemmistolaisiksi. Vahvimmat prosenttiluvut eron puolesta Englannissa tulivat juuri Labourin punaisimmilta alueilta. Skotlannissa (ja Pohjois-Irlannissa) työväenluokkaistenkin alueiden enemmistö kannatti EU:ssa pysymistä.

Taloudelliset siteet EU:hun. Eron kannattaminen oli vahvinta EU:hun kaikkein tiiviimmin taloudellisesti kiinnittyneillä alueilla. Tämä ei koske vain tukia, vaan myös vientiä. Eron kannatus oli voimakasta kuripolitiikan vahvimmin kurittamilla englantilaisilla työläisalueilla. Tähän liittynee tunne hallinnan menetyksestä, ja siitä, että haluttiin ”oma maa” takaisin omaan hallintaan, liittyi tähän sitten nationalistisia piirteitä tai ei. Haluttiin palauttaa hallinta omaan elämään, ja samalla näpäyttää ”eliittiä”, joka tuntuu pitävän heitä pilkkanaan. Reaktio brexitiin osoittaa tämän hienosti: osaltaan se tapahtui juuri siitä syystä.

Uusliberalistisen politiikan yleinen seuraus, rasismi ja nationalismi, ovat eroäänestyksessä yksi sen ilmenemismuoto. Uusliberalismi tuottaa vahvan konservatiivisen vastareaktion, joka näkyy myös brexit-äänestyksessä. Huonoksi ja alisteiseksi koettuun asemaan yhdistyvät feminismin, monikulttuurisuuden ja vihreiden arvojen vastaisuus.

Nationalismi. Ashcroftin mukaan Englannissa eroa äänestäneistä 39 % tunsi itsensä ”englantilaiseksi, ei brittiläiseksi”. Pysymisen puolesta äänestäneistä samoin tunsi 18 %. He myös tunsivat kaksi kertaa todennäköisemmin itsensä ”enemmän brittiläiseksi kuin englantilaiseksi”. Kaksi kolmasosaa itsensä vahvemmin englantilaiseksi tuntevista äänesti eron puolesta, vastaava osuus itsensä enemmän brittiläiseksi tuntevista äänesti pysymisen puolesta. ”Brittiläisyys” ei kuitenkaan välttämättä ole sen vähempää nationalistista kuin ”englantilaisuus”, ja siihen liittyy toki myös vahva menneisyys siirtomaineen.

Tärkeimpänä syynä äänestyspäätökselleen eroa kannattavilla oli se,että Yhdistyneitä kuningaskuntia koskevat päätökset tehtäisiin siellä, toiseksi tärkeimpänä syynä rajojen hallinta. Pysymistä kannattavilla tärkeimpänä syynä oli EU-eron aiheuttaman epävarmuuden välttäminen, toiseksi tärkeimpänä pääsy EU-markkinoille ilman euroa, eli ”parhaiden palojen poiminta” molemmista.

Todennäköisimmin eroa kannattivat työttömät ja eläkeläiset. Oma elämäntilanne ja kokemus tulevaisuudesta oli hyvin tärkeä tekijä äänestyspäätöksessä.

Kokemus elämän laadusta. Eroa halunneet kokivat selvästi useammin elämän nykyisin huonommaksi kuin aiemmin, ja he kokivat tulevaisuudennäkymät heikkoina. Pysymisen puolesta äänestäneet kokivat tulevaisuuden, ja etenkin viime vuosikymmenten kehityksen, huomattavasti positiivisemmin kuin eroa kannattaneet. Eroa kannattaneita eron aiheuttamat mahdolliset vaikeudet eivät pelottaneet, sillä nykytilanne ja tulevaisuus vaikuttivat joka tapauksessa heikoilta.

Brexit-äänestyksessä näkyivät myös sukupolvien väliset erot, mutta vahvimmin siten, että vanhemmat äänestivät paljon aktiivisemmin kuin nuoret. Suurempi osuus päälle 65-vuotiaista äänesti EU:ssa pysymisen puolesta kuin 18-24-vuotiaista, joilla äänestysaktiivisuus jäi selvästi alle 40 prosentin. Itse asiassa kaikissa ikäluokissa niin remain kuin leave saivat suuremman aktiivisen kannatuksen kuin nuorilta, jotka jäivät valtaosin kotiin äänestyspäivänä. Jos kotiinjääneet jätetään huomiotta (kuten tietenkin äänestyksissä jätetään), nuorilla EU-jäsenyyden kannatus oli huomattavan suurta,ja aina sitä suurempaa, mitä nuoremmasta ikäryhmästä on kyse.

Merkittävällä osalla äänestyspäätös perustui vahvoihin ja vakiintuneisiin mielipiteisiin, eikä tässä ole merkityksellistä eroa leave ja remain -leirien välillä. Politiikan seuraamisen kohdalla vastaus ”erittäin paljon” jakaantui tasan, ”ei ollenkaan tai vähän” painottui leaven puolelle (58 %).

Rasismi ja nationalismi eivät olleet brexitin syy tai lähtökohta (eivätkä varsinkaan seuraus), mutta ne olivat vahvasti läsnä.

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *